Useimpien kirkkojen evankeliointikoulutus epäonnistuu. Tässä SYY:
Varusta, älä korvaa: Pastorit eivät ole evankelistoja — heidän tehtävänsä on varustaa niitä, jotka ovat.
Ei kokemusta, ei tavoittamista: Jos ihmiset eivät saa kokea evankeliumia, he eivät puhu siitä.
Ohjelmat eivät voi tuottaa elämää: Järjestelmät voivat tukea evankeliointia, mutta ne eivät voi ohjata sitä.
Suoritin teini-ikäisenä evankeliointikoulutuksen nimeltä ”Tartuttavaksi kristityksi tuleminen”. Kahlasin tuon työkirjan läpi ja kävin vakavia keskusteluja muiden kouluni nuorten kanssa. En johdattanut ketään Jeesuksen luo… mutta sain kyllä osakseni melko paljon naljailua pelastumattomilta ystäviltäni.
Nykyään, yli 30 vuotta myöhemmin, en usko opetussuunnitelman olleen ongelma.
Pastori Frank Friedmann on ollut seurakuntapalveluksessa yli 45 vuotta ja nähnyt käytännössä kaiken. Hän otti vastuulleen 13 hengen seurakunnan ja kasvatti sen 500 hengen seurakunnaksi. Hän johti 75 hengen vakiintunutta seurakuntaa, kaksinkertaisti sen koon kuudessa kuukaudessa, kaksinkertaisti sen jälleen seuraavien kuuden kuukauden aikana ja vielä kerran seuraavan vuoden kuluessa.
Continue Reading for Free
Create a free account to finish this article, plus get ongoing access to timely insights and practical resources.
Have an account? Log In
Kasvun avain on Frankin mukaan evankeliointi… mutta ei sellainen evankeliointi, jota itse harjoitin teini-ikäisenä. Frankin väite on yksinkertainen: et voi antaa sellaista, mitä sinulla ei ole.
Useimmat evankeliointikoulutuksemme ongelmat juontuvat tästä.
Miksi turvaudumme oletusarvoisesti koulutukseen muutoksen sijaan
Jos olet minun kaltaiseni, kun katsot seurakuntaasi etkä näe evankeliointia tapahtuvan, ensimmäinen vaisto on korjata asia. Käynnistää opetussarja. Etsiä opetussuunnitelma. Järjestää kampanja. Ymmärrän sen; tuossa vaistossa on aitoa paimenen huolenpitoa. Haluan nähdä ihmisten tavoittuvan, ja prosessin tai järjestelmän tarjoaminen ongelman ratkaisuksi tuntuu joltain tekemisen arvoiselta.
Frank on seurannut tätä kaavaa vuosikymmenten ajan. Hän on nähnyt Roomalaisten tien, Neljä hengellistä lakia ja Evankelioinnin räjähdyksen. Mikään niistä ei ole väärin, hän kertoi minulle. Ongelma on siinä, mitä niille käytännössä tapahtuu.
Ihmiset käyttävät evankeliointitaktiikoita työkaluina ja kadottavat sitten näkyvistään ihmisen. He lähtevät liikkeelle saadakseen merkintöjä vyönsolkeensa.
Frank Friedmann
Pahimmillaan tällaisesta lähestymistavasta tulee syyttäjän kuulustelua muistuttava harjoitus, jossa toinen ajetaan nurkkaan, kunnes hän myöntyy vain saadakseen sinut lähtemään talostaan. Se ei ole kääntymys. Se on pakotie.
Siitä ohjelmat muuttuvat vielä oudommiksi. Frank kertoi minulle seurakunnasta, joka piilotti jalkapalloja naapuruston koteihin, palkitsi asunnonomistajan pallon säilyttämisestä ja seurakunnan jäsenen sen löytämisestä ja kutsui koko hanketta ”evankelioivaksi ulottamiseksi”. Hänen kysymyksensä oli oikea: missä Jeesus on kaikessa tässä?
Ongelma ei ole luovuudessa. Ongelma on siinä, että kun orgaanista evankeliointia ei tapahdu, turvaudumme mekanismeihin korvataksemme sen. Mekanismit eivät kuitenkaan voi korvata elämää.
Todellinen ongelma eivät ole menetelmät vaan kokemus
Frank Friedmann on järjestänyt konferenssia 30 vuoden ajan, ja hän aloittaa sen yksinkertaisella harjoituksella osallistujille. Hän luettelee viisi asiaa, jotka Jeesus lupasi seuraajilleen:
- Täydellinen ilo
- Ymmärryksen ylittävä rauha
- Yltäkylläinen elämä
- Lepo (kreikan kielessä ilmaus on lähempänä muotoa ”minä levotan teidät” kuin muotoa ”minä annan teille levon”)
- Vapaus (vapaus muiden ihmisten miellyttämisestä, vapaus Jumalan miellyttämisestä, vapaus itsestäsi)
Sitten hän pyytää kuulijoita ajattelemaan seurakuntaansa ja laskemaan, kuinka monta ihmistä he tuntevat, joiden elämässä edes kaksi näistä viidestä asiasta on pysyvänä todellisuutena. Useimmat vaikenevat. Sitten hän kysyy, tuleeko heidän mieleensä ketään, jolla olisi kaikki viisi. Huoneessa tulee todella hiljaista.
Siinä on useimpien evankeliointikoulutusten ongelma…
Ongelma ei ole tekniikoiden tai työkalujen puute. Ongelma on ELÄMÄN puute. Jos ihmistemme kokemus kristillisestä elämästä määrittyy ahdistuksen, levottomuuden, pelon, syyllisyyden, suorituspaineiden ja häpeän kautta, onko ihme, että heidän saamisensa jakamaan uskoaan tuntuu kuin vetäisi hampaita?
Frank ilmaisi asian suoraan: tällainen seurakunta katsoo maailmaa ja sanoo: ”Haluatko liittyä meihin?” Ja maailma vastaa: ”Enpä usko. Täällä on jo tarpeeksi vaikeaa ilman kaikkea tuota.”
Siksi turvaudumme koulutukseen. Koska luonnollinen tapa ei toimi. Mutta luonnollinen tapa ei toimi siksi, ettei evankeliumi ole saavuttanut niitä ihmisiä, joilla se jo ON, sillä tavalla kuin sen oli tarkoitus.
Mikä muuttui Frankin seurakunnassa
Hänen seurakuntansa Delawaressa aloitti 13 aikuisen voimin. Se kasvoi noin 400–500 hengen yhteisöksi. Myöhemmin hän siirtyi Louisianan Baton Rougessa sijaitsevaan Grace Life Churchiin, joka oli pysynyt 70 hengen kokoisena 15 vuoden ajan. Kuuden kuukauden kuluessa seurakunta kaksinkertaistui. Se kaksinkertaistui uudelleen kuudessa kuukaudessa. Vuoden kuluttua se kaksinkertaistui jälleen.
Kun eräs pastorina toimiva ystävä pyysi häntä istumaan alas ja kysyi, mikä hänen evankeliointimenetelmänsä oli, Frank kertoi, ettei hänellä ollut sellaista.
Hänellä oli Efesolaiskirjeen 4. luvusta nouseva vakaumus: pastori-opettajan tehtävä on varustaa pyhät palvelutyöhön. Ei tavoittaa kadotettuja suoraan, vaan rakentaa ruumista, kunnes ruumis lähtee ulos ja tekee sen itse, ilman kehotusta.
Frank ilmaisi asian vielä suorasukaisemmin, kun keskustelimme:
Useimmissa seurakunnissa tämä on mennyt meiltä nurinpäin. Sanomme ihmisille: ’Mene kutsumaan ystäväsi seurakuntaan, niin yritämme saada heidät pelastumaan.’ Ei. OPETA uskovaista. Auta häntä ymmärtämään, kuka Jeesus on hänelle ja mitä hän on tehnyt hänen hyväkseen – ja sitten? Mene ja ole seurakunta.
Älä pyri tuomaan maailmaa ohjelman pariin, vaan rakenna seurakunnastasi ihmisiä, jotka ymmärtävät niin SYVÄSTI, mitä Jeesus teki heidän hyväkseen, etteivät he voi olla menemättä.
Frankin näkemyksen mukaan pastorin tehtävä ei ole kantaa seurakunnan evankeliointivastuuta:
Olen pastori pastorien seurakunnalle… evankelista evankelistojen seurakunnalle.
Tämä tarkoittaa, ettei ’menestys’ ole sitä, että tavoittamisstrategiat kehittyvät. Se on sitä, että kasvatetaan ihmisiä, jotka ymmärtävät, keitä he ovat Kristuksessa & kuka Kristus on heissä.
Jos ruumista rakennetaan, jos ihmiset alkavat ymmärtää, kuka Kristus on heissä ja mitä hän on tehnyt, heistä tulee, kuten Frank asian ilmaisi, mahdottomia vaientaa.
Evankeliointi tulee olemaan heidän olemuksensa luonnollinen seuraus. Ulkopuoliset kysyvät: ’Mitä sinulla on sellaista, mitä minulla ei ole?’ Mutta jos elämme syyllisyydessä, häpeässä ja pelossa, kukaan ei kysy. Jos he näkevät jotain erilaista, he kysyvät.
”Sinun ON nähtävä tämä!”
Frankilla on tästä mielikuva, johon palaan jatkuvasti. Hän kutsuu seurakuntaa kaleidoskoopiksi: miljooniksi Jeesuksen ilmentymiksi panoraamanomaisella tavalla. Kun katsot kaleidoskoopin läpi, et pysy siitä hiljaa. Tartut lähintä lasta kädestä ja sanot: ”Sinun täytyy nähdä tämä!”
Se on evankelioinnin malli. Elämää, joka herättää ihmisissä uteliaisuutta. Elämää, jota maailma katsoo ja kysyy: ”Voinko minäkin saada tuota?”
Hän tekee myös selväksi, että joillakin ihmisillä todella on evankelistan armolahja, ja se on todellista. Mutta lahjakkaan evankelistan ei ole tarkoitus olla malli kaikille muille. Malli on Jeesus itse: luottaa Isään ja antaa hänen elää elämäänsä sinussa ja sinun kauttasi, kun kuljet eteenpäin.
Jokainen uskova kantaa Jumalan sydäntä, ja Jumalan sydän on kadotettujen puolella. Se ei ole ominaisuus, jota kehitetään koulutuksen avulla. Se on jo siellä. Tehtävänä on auttaa ihmisiä ymmärtämään, mitä heillä on.
Mitä tämä tarkoittaa seurakunnallesi juuri nyt
En sano, että sinun pitäisi peruuttaa yhteisösi tavoittamisohjelma. Sanon, että kysy ensin vaikeampi kysymys: mikä on seurakuntasi ihmisten tila? En tarkoita heidän käyttäytymistään, vaan heidän tilaansa. Kokevatko he iloa, rauhaa, lepoa, vapautta ja yltäkylläistä elämää – edes osittain, edes kasvavassa määrin? Vai suorittavatko, piilottelevatko ja hallitsevatko he tilannetta?
Jos kyse on jälkimmäisestä, lisää evankeliointikoulutusta ei tarvita. Tarvitaan syvemmälle menemistä.
Frankin virkaanasettamisessa 45 vuotta sitten John MacArthurin hänelle antamaan kehotukseen on syytä palata: pidä huolta palvelutyösi syvyydestä ja jätä sen laajuus Jumalan käsiin.
Syvyys on meidän painopisteemme. Jätä laajuus HÄNEN huolekseen.
