Uskovatko loppuun palaneet pastorit vääriä asioita Jumalasta?
Pastoraalisesta itsestään huolehtimisesta käytävät keskustelut alkavat yleensä ongelmasta:
- uupumusluvut
- palvelutehtävästä luopumisen luvut
- nykyaikaisen seurakuntajohtamisen kestämätön tahti.
Ehdotetut ratkaisut sisältävät yleensä parempia rytmejä, vastuurakenteita, vähemmän myöhäisiä iltoja, enemmän väljyyttä jne... Mikään siinä ei ole väärin, mutta siinä mennään asioiden edelle.
Maailma tarjoaa meille itsestä huolehtimisen käytäntöjä. Niissä määrätään luettelo tavoista, jotka toimivat vain niin kauan kuin olosuhteet tekevät niiden noudattamisesta helppoa, ja sitten ne ovat ensimmäinen asia, joka jää pois.
Continue Reading for Free
Create a free account to finish this article, plus get ongoing access to timely insights and practical resources.
Have an account? Log In
Sitä vastoin vuosikymmeniä palvelutehtävässä kestävät pastorit ovat niitä, joilla on terveet käsitykset Jumalasta. Nämä kolme totuutta Jumalan olemuksesta, tarkoituksesta ja suunnitelmasta muuttavat palvelutehtäväsi kokemuksen, kun uskot niihin ja elät niiden mukaisesti.
1. Jumalan riittävyys ei riipu sinun kyvykkyydestäsi
Jumala ei tarvitse sinun aikaansaannoksiasi toteuttaakseen tarkoituksensa. Teologinen termi on aseiteetti (Jumalan itsestäänolo ja itseriittävyys). Hän ei ammenna ulkoisista lähteistä. Palvelutehtävä on Hänen lähetyksensä, jota Hänen Henkensä vie eteenpäin ja jota Hänen tahtonsa ohjaa.
Koska Jumala on riittävä ja sinä et ole, rukous on enemmän kuin hengellinen lämmittely päivän työtä varten.
Rukous on sitä, että lähestyt nöyrästi Häntä, jolla on se, mitä työ vaatii, ja kerrot Hänelle, ettei sinulla ole sitä.
- “En pysty paimentamaan tätä ihmistä hänen surunsa läpi. Sinä pystyt.”
- “En tiedä, mitä tämä seurakunta tarvitsee. Sinä tiedät.”
- “Tämä saarna on minulle liikaa. Tarvitsen, että puhut sen kautta.”
Rukouksessa on kyse siitä, että tarpeesi täyttyvät Jeesuksessa, ei menestyksen varmistamisesta. Jumala on riittävä, ja Hän antaa sen, mitä sinä et voi antaa.
Sellainen rukous ei vaadi pitkää liturgiaa tai keskeytymätöntä tuntia (vaikka lisäajasta on harvoin haittaa). Se vaatii rehellisyyttä. Rehellisyys edellyttää ensin vakaumusta siitä, että on Joku, jolle olla rehellinen, Joku, jonka riittävyys täyttää sen aukon, jonka sinun riittämättömyytesi luo.
2. Seurakuntasi kuuluu Jumalalle (joten voit pitää tauon.)
Pastorina imemme seurakunnan ahdistusta itseemme ainutlaatuisella tavalla. Kun asiat sujuvat hyvin, on hyvin helppoa ottaa siitä vastuu itselleen. Samoin kun asiat sujuvat huonosti, kannamme myös sen painon. Ajan myötä seurakunnan terveys ja pastorin identiteetti sulautuvat tavoilla, jotka tekevät lähes mahdottomaksi astua syrjään tuntematta sitä hylkäämiseksi.
Tämän kaavan juurisyy on teologinen, ei vain tunneperäinen.
Jeesus sanoi rakentavansa seurakuntansa (Matteus 16:18). Se on preesensissä oleva, jatkuva omistajuutta ilmaiseva lausuma. Hän johtaa rakennushanketta. Sinulla on siinä tehtävä.
Sapatin käsky, joka ei perustu inhimilliseen tarpeeseen vaan jumalalliseen malliin (2. Mooseksen kirja 20:11, Jumalan oma lepo 1. Mooseksen kirjassa 2), on Luojan sisäänrakennettu muistutus tästä erosta.
Hän lepäsi ei siksi, että Hän olisi ollut väsynyt, vaan siksi, että työ oli Hänen ja Hän oli saattanut päätökseen sen, minkä Hän oli tarkoittanut kyseistä vaihetta varten.
Lepäät samasta syystä: työ on Hänen, Hän johtaa sen valmistumista, ja sinä olet osallistuja, et kantava rakenne.
Tämän totuuden myötä levosta tulee luottamuksen ja tunnustuksen teko. Pidät sapattia et siksi, että olet saanut työsi valmiiksi, vaan koska uskot, ettei Jumala ole lakannut tekemästä omaa työtään. Vapaapäiväsi on palvelutehtävää toisessa sävellajissa.
Osoitat ruumiillasi sen, mitä saarnaat suullasi: valtakunta ei etene inhimillisellä polttoaineella.
Varjele yksi kokonainen päivä viikossa aidosti tuottamattomana.
Ei saarnan valmistelua.
Ei sähköpostia.
Ei “pikaisia” pastorin yhteydenottoja.
Anna tuon kurinalaisuuden aiheuttaman epämukavuuden paljastaa, mitä todella uskot siitä, kuka rakentaa seurakuntaa. Kun ahdistus nousee vapaapäivänäsi – ja niin tulee käymään – älä heti yritä hallita sitä. Kysy itseltäsi: Luotanko siihen, että Jumala riittää siihen, mitä en juuri nyt tee?
3. Jumala suunnitteli sinut rajallisine voimavaroineen.
Jumala loi sinut ruumiilliseksi olennoksi, tiettyyn elämänvaiheeseen ja tiettyjen voimavarojen varaan. Hän tiesi, mitä teki. Pastorin työn rajat kuuluvat luomissuunnitelmaamme, eivätkä riko sitä:
- Kyvyttömyys olla tavoitettavissa ympäri vuorokauden
- Kantaa jokaisen seurakuntalaisen tarpeet
- Olla täysin läsnä jokaisessa keskustelussa joka päivä
Rajani muistuttavat minua siitä, että olen yksi ihminen. Seurakunnalla on tarpeita, jotka ylittävät yhden ihmisen kapasiteetin, ja juuri siksi kirkko on olemassa yhteisönä yhden pastorin varaan rakentuvan toiminnan sijaan.
Pastori, joka ei osaa sanoa ei, on epärehellinen sekä omista rajoistaan että Jumalan riittävyydestä.
Kun asetat rajan, ohjaat seurakuntalaisen tietoisesti tai tiedostamatta Jumalan luo, joka on tavoitettavissa, ja sellaisen yhteisön luo, joka on olemassa juuri siksi, ettei yksi ihminen voi eikä hänen pidä olla kaikkien ainoa avunlähde.
- Tunnista raja, jonka tiedät tarvitsevasi mutta jonka asettamista olet vastustanut.
- Tunnista uskomus, jonka tuo raja uhkaa. (”Jos en vastaa, jokin menee pieleen, vaikka minun olisi pitänyt estää se.”)
- Vie tuo uskomus Raamatun äärelle ja kysy, kuuluuko se Jumalalle vai sinulle.
Maailma julistaa itsehoitoa, joka keskittyy tuottavuuteen.
Jeesus tarjoaa luottamukseen perustuvaa lepoa.
Jos kamppailet kuormittuneisuuden, loppuunpalamisen tai ahdistuksen kanssa... et löydä elämää uusista, kiiltävämmistä tavoista. Löydä sen sijaan lepoa, iloa ja täyttymystä Hänestä, joka tuntee sinut parhaiten. Jeesus kuoli pelastaakseen morsiamensa... harjoittele luottamaan siihen, että Hän pitää tulevaisuutesi (ja seurakuntasi tulevaisuuden) käsissään.
Ota sitten lepoa.
